Turpa - Leuciscus cephalus

Turpa (Leuciscus cephalus) on eurooppalainen sisävesien särkikala. Suomessa se esiintyy vain etelä- ja lounaisrannikon murtovesissä sekä niihin laskevissa joissa.

 

 

Moni on Etelä-Suomessa nähnyt komean kalan polskahtavan pinnassa ja todennut salamannopean hopeisen välähdyksen. Oliko se lohi? Luultavasti kuitenkin särkikala - turpa.

• Heimo: Särkikalat – Cyprinidae
• Samannäköisiä lajeja: seipi, sorva, särki, säyne, toutain, vimpa
• Koko: 20–40 cm, 250–500 g, kookkaimmillaan 50–60 cm, 2–3 kg.

Ranskalaiset eivät käytä turvasta liian mairittelevaa ilmaisua. "Un villain" on ikivanha nimitys ja se tarkoittaa konnaa. Lempinimi ei tee kunniaa turvalle, eikä ole tiedossa, mitä varastettavaa sillä olisi. Eikä nimi tee oikeutta senkään puolesta, että turpa on hyvin suosittu pyyntikala erityisesti Keski-Euroopassa ja Britteinsaarilla.

Näin tunnistat

Ei ole vaikea keksiä, mistä turpa on saanut nimensä. Sen tyypillisin piirre on leveä tasainen otsa. Suu on suuri. Särkikalojen tapaan kyljet ovat hopeiset. Turvan suomut ovat suhteellisen suuret.
Lähinnä turvan voi sekoittaa säyneeseen, mutta edellisten tuntomerkkien lisäksi yksi asia varmistaa lajin: sen oranssinhohtoinen peräevä on pyöreäpäinen, kupera, kun taas säyneellä siinä on lovi. Myös muiden turpaa muistuttavien lajien, kuten särjen, sorvan ja seipin, peräevät ovat muodoltaan koveria.
Tanakkamuotoinen turpa kasvaa komeisiin mittoihin. Ennätyskalamme painoi 3,3 kiloa ja saatiin virvelillä Kymijoesta. Vaikka turpa ei ole nopeakasvuinen, se on pitkäikäinen. Elinvuosia voi kertyä yli 20.

Täällä esiintyy

Turpa elää meillä pohjoisilla äärirajoillaan. Lämpimiä, savisameita vesiä suosivana virtakalana se on valloittanut eteläisen Suomen rannikkojoet ja niiden suualueet meren puolella. Pohjoisin esiintymisalue löytyy Kokemäenjoelta. Parhaiten turvan löytää vuolaista virroista, koskien alta ja niskoilta, joiden rantatörmien alla ne vaanivat saalistaan.
Suuhun kelpaa mikä vain vastaan tuleva eväs: vesikasvit, vesihyönteiset ja niiden toukat, madot, simpukat, kotilot, kalanpoikaset, sammakot, ravut, jopa myyrät ja hiiret. Kun turpa iskee saaliiseen, se tekee komean pyörähdyksen pinnassa.

Kutu osuu touko-kesäkuuhun virtapaikkojen sora- ja kasvipohjilla. Voimakasrakenteisena virtakalana turpa vinguttaa siimaa komeasti. Sitä voi pyytää koko sulan veden ajan. Ongessa paras syötti on maissi, mutta kyllä sitä pyydetään lisäksi ainakin madolla, juustolla, taikinalla, leivällä, pullalla ja katkaravullakin. Myös törön kaltaiset pikkukalat toimivat syöttinä. Turpaa tavoittelevat myös virvelin ja vavan kanssa kulkevat kalastajat.

Näin lautaselle

Englantilainen Izaak Walton puolusti vuonna 1653 yhdessä maailman ensimmäisistä urheilukalastuskirjoista tämän kalan makua ja antoi siitä oman reseptinsä:

Ensin kala suomustetaan, sitten pestään ja otetaan ulos sisälmykset, mitä varten tehdään mahdollisimman pieni reikä lähelle kiduksia, ja ennen kaikkea kalan kurkusta poistetaan ruoho, jota siellä tavallisesti on (etelämpänä vesikasvit muodostavat tärkeän osan turvan ravinnosta). Muuten turpaan tulee paha sivumaku. Puhdistamisen jälkeen sen mahaonteloon pannaan mausteyrttejä, sitten se sidotaan kahdella tai kolmella lastalla paistinvartaaseen ja paistettaessa kalaa valellaan tiheään etikalla tai mieluummin liemellä, joka sisältää hapanta hedelmämehua, voita ja runsaasti suolaa.

irjoittaja on Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (SKES) puheenjohtaja.
JUKKA HALONEN

 lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi