maanantai 31. elokuuta 2015
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Syksy ja sen tuomat itikat, hirvikärpäset ja punkit
Hyttyskarkote metsälle
Nyt olisi tarkoitus kokeilemalla tehdä itse hyttyskarkoite ilman turhaa kemikaali mössöä niin että sitä voisi myös käyttää omien tyttöjen kanssa kun menee metsäretkelle.
Lukuisien suomalaisien ja ulkomaalaisten sivujen kahlaamisen kautta sain selville että kannattaa käyttää puhdasta alkoholia, neilikkaa, ruokaöljyä, tinjamia. Itse ajattelin myös lisätä iholle jotakin herkkua esim. vaikka jojoba ja kokosöljyä myös aloeveragleeliä on pakko kokeilla.
Nyt on kaksi erillaista tehtynä
1. alkoholi, jauhettu neilikka ja avokado öljy
2. alkoholi, jauhettu neilikka, tinjami, jojobaöljy, aloeverageeliä
Määrät ovat seuraavat:
1.
3cl alkoholia
½tl jauhettu neilikka
1rl avokadoöljyä
2.
4cl alkoholia
½tl jauhettu neilikka
½tl tinjamia
1rl jojobaöljy
1rl aloeverageeli
sekotin neilikan ja tinjamin alholiin annoin niiden "liueta" vuorokauden ja sen jälkeen lisäsin muut ainekset.
Nyt illalla testaaman tuotteita järvelle jossa hyttyset syövät elävältä.
Kaveri lähtee mukaan niin saadaan testattua molemmat ja niiden välinen ero.
Jos tämä ei onnistu ollenkaan ja meidät syödään elävältä niin jatkakaa te eteepäin ilman minua ja sitten on todistettu että ei kannata tehdä itse karkotteita. :)
lauantai 22. elokuuta 2015
Fogelholm myöntää vihdoin: Maaeläinrasva ei olekaan vaarallista
Päivitetty 24.6.2015
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm myöntää nyt, että voilla ja muulla tyydytetyllä maaläinrasvalla pelottelu on vanhentunutta 1970-lukulaista ajattelua. Hänellä kesti viisi vuotta sulatella jo vuonna 2009 julkaistua meta-analyysia, joka osoitti kiistatta, ettei voi ja muu maitorasva tuki valtimoita. "Mä alan uskoa, että tämä on totta.[...] Kovat rasvat eivät ole valtimotautien itsenäisiä riskitekijöitä[...] Me ollaan ymmärretty asiat pikkasen väärin"", Fogelholm muotoilee nyt (marraskuussa 2014). Maailmassa on ollut käynnissä viisi vuosikymmentä kontrolloimaton ihmiskoe (= vähärasvaisen ruokavalion suosittelu), jonka tulokset ovat osoittautuneet katastrofiksi.
Amerikkalaiset tutkijat antoivat jo vuonna 2006 tyrmäysiskun vähärasvaiselle ruokavaliolle (Prentice ym. 2006). "Tulos oli murskaava", kommentoi Harvardin yliopiston ravitsemuslääketieteen professori Walter Willet Science-lehdessä. "Tilanne on hyvin vakava" hän totesi tarkoittaen dogmia vähärasvaisen ruokavalion terveellisyydestä.
Lisää kylmää vettä ravitsemustieteilijöiden niskaan tuli vuonna 2010, jolloin Siri-Tarino ym. julkaisivat lähes 350 000 ihmisen seurantatutkimuksen (linkki alla). Siinä "kova" maaeläinrasva ei korreloinut sydäntauteihin. Julkaisu raivostutti Suomessa professori Matti Uusituvan, Ursula Schwabin ja muut kuopiolaiset ravitsemustutkijat. He uhosivat lähettävänsä lehteen vastineen, joka kumoaisi meta-analyysin johtopäätökset. Vastinetta ei ole näkynyt.
Pohjoismaiden johtava ravitsemustieteen professori tanskalainen Arne Astrup teki vuoden 2014 lopulla täydellisen takinkäännöksen ja laati pääkirjoituksen samaan ravitsemuslääketieteen lehteen American Journal of Clinical Nutrition. Siinä hän antaa "synninpäästön" voille, maidolle, juustolle ja muille meijerituotteille: Niiden haitallisuudesta valtimoille ei ole mitään tieteellistä näyttöä, päätteli Astrup. Hänen mielestään maitorasva muuttui vihollisesta ystäväksi.
Helsingin yliopiston farmakologian professori (emeritus) Heikki Karppanen nosti kissan pöydälle julistamalla 7.11.2014 Karjalainen-lehdessä,
ettei ns. kovilla rasvoilla ole yhteyttä valtimotauteihin. Samalla hän
osoitti Pohjois-Karjala-projektin tulosten tulkinnat virheellisiksi.
Kuopiolaiset Itä-Suomen yliopiston edustajat dosentti Juha Mustonen,
tohtori Laura Kolehmainen, professori Tiina Laatikainen,
apulaisprofessori Ursula Schwab ja THL:n tutkimusprofessori Veikko
Salomaa hyökkäsivät Savon Sanomissa
Karppasta vastaan väittäen, että Karppanen on väärässä ja että "sadat
tutkimukset" osoittavat kiistatta maaeläinrasvojen vaarallisuuden. Myös professori Matti Uusitupa puolustaa rasvaoppejaan Savon Sanomissa. Kuopiolaisten mainitsemia tutkimuksia ei kuitenkaan löydy mistään, sen Fogelholm myönsi TV:ssä jo muutama vuosi sitten. Pekka Puskan rasvaopit joutavat romukoppaan. Nolo juttu!
Amerikan lääkärilehti JAMA myöntää
kesäkuun 2015 numerossaan, että tyydyteyt maaeläinrasvat on nyt
päästetty pannasta (Mozzaffarian ja Ludwig 2015). Tätä harhaoppia
ehdittiin levittää kautta maailman lähes 40 vuotta, mutta nyt se on
loppu!
Samalla kaatuu virheellinen teoria kolesterolin vaarallisuudesta.
Toivottavasti suomalaiset lopettavat turhien kolesterolilääkkeiden
syömisen, kuten ehdotin DI Leino Utriaisen kanssa vuonna 2011
julkaisemassamme kirjassa Suuri kolesterolihuijaus.
Fogelholmin takinkäännös on
katsottavissa videoidussa esitelmässä, jonka hän piti Skepsis ry:n
tilaisuudesta keskiviikkona 5.11.2014, Tieteiden talon pääsalissa
(Kirkkokatu 6, Helsinki), klo 18:00.
Tässä lyhyt leike, kesto noin 1 minuutti:
Fogelholm myöntää virheet kovan rasvan suhteen
Koko luento on tässä linkissä, kesto 1:19 tuntia.
Nyt puuttuu enää, että Fogelholm myöntää olleensa väärässä myös vastustaessaan vhh-ruokavaliota, D-vitamiinin ja muiden ravintolisien käyttöä. Sekin aika koittaa ennen pitkää (toivottavasti ennen MF:n eläköitymistä). Hän on ollut väärässä myös C-vitamiini- ja munuaiskivi -asiassa.
Prentice RL, Caan B, Rowan T. Chlebowski RT et al. Low-Fat Dietary Pattern and Risk of Invasive Breast Cancer The Women's Health Initiative Randomized Controlled Dietary Modification Trial JAMA 2006;295, 6, February 8. Free Full Text
Siri-Tarino PW, Sun Q, Hu FB, Krauss RM. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. American Journal of Clinical Nutrition. 2010 Mar;91(3):535-46. doi: 10.3945/ajcn.2009.27725. Epub 2010 Jan 13. Free Full Text pdf
Mozaffarian D, Ludwig DS. The 2015 US Dietary Guidelines: Lifting the Ban on Total Dietary Fat. JAMA. 2015;313(24):2421 doi:10.1001/jama.2015.5941
alkuperäinen osoite: http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2705#.VI4BQ7psJOl.blogger
maanantai 15. syyskuuta 2014
Kuha - Sander lucioperca, syn. Stizostedion lucioperca
Kuha (Sander lucioperca, syn. Stizostedion lucioperca) on ahvenkalojen lahkoon kuuluva euraasialainen makeiden ja murtovesien petokala. Se on ahventen heimoin kookkain laji.
Kuha on parhaimmillaan paistinpannulla ja savustettuna.
Mikä: Kuha (Sander lucioperca) kuuluu suomalaisten kalalajien aateliin. Tämä messinkikylkinen hämärän saalistaja on maultaan erinomainen ja erityisesti lämpimien vesien aikaan mukava haaste kalastajalle.
Ei tarvitse kuin kävellä lähimmän marketin kalatiskille; siellä huomaa kuhan arvon. Kilohinta on lohtakin kalliimpi. Kyllä siitä kannattaa maksaa, mutta vielä paremmalta maistuu itse pyydetty. Kalastajien iloksi kuhanpyynti on parhaimmillaan keskikesän helteillä.
Näin tunnistat: Kuha kuuluu ahvenkalojen heimoon eli sen suomalaiset serkut ovat ahven ja kiiski. Sitä ei voi oikein sekoittaa muihin lajeihin, ellei sitten kuhanpoikasta kiiskeen.
Kuhalla on tuttu ahvenkalojen tunnusmerkki, kaksi selkäevää, joista etummainen on piikkiruotoinen. Kuhan kylkien yläosassa on kymmenkunta hentoa tummaa poikkijuovaa. Sen terävähampainen suu kertoo petokalasta, ja ahvenkalojen tapaan sen suomupeite on tiukka ja karhea.
Kuhan englanninkielinen nimi pikeperch ja tieteellinen nimi lucioperca tarkoittavat molemmat suomeksi haukiahventa.
Näin lautaselle: Kuha on herkkua monella tavalla laitettuna, mutta parhaimmillaan paistinpannulla. Tässä gourmet-kalastaja, toimittaja Olli Ainolan "Airon kuha", kenttäkeittiöversio "Marskin kuhasta".
Täällä esiintyy: Suomalaiset voivat kehua maailman pohjoisimmilla kuhavesillään - kalaa löytyy aina Tengeliönjärveä ja Kemijärveä myöten. Oulujärven taantunut kuhakanta on sekin saatu uuteen nousuun. Ennen muuta valonarka kuha viihtyy sameissa vesissä, joissa on tarpeeksi elintilaa. Järvien lisäksi kuhaa tavataan pitkin merenrannikkoa.
Nykyisen ennätyskalarekisterin mukaan suurin Suomesta saatu kuha pyydettiin verkolla Lahden Vesijärvestä 13,4-kiloisena.
Tavallinen saaliskala ei ole kovin suuri hanttiin pistäjä. Se tulee piikit pörröllään ja suu ammollaan sovinnolla veneeseen, ellei sitten ylitä parin kilon rajaa. Silloin ollaan jo tositoimissa.
Kuha liikkuu pieninä parvina tai yksittäin. Sitä tavoitellaan vetouistellen ennen muuta kesäkuukausina. Tämän lisäksi suosioon on tullut myös heittokalastus jigillä tai lusikoilla. Kuhaa voi tavoitella myös pilkillä talvisin syvästä vedestä. Vahvimpana valttina pidetään tavallista pystypilkkiä.
Kuhan virallinen alamitta on 37 senttiä, mutta monin paikoin kalastuskunnat ovat nostaneet sen alamitan perustellusti 40 senttiin.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
Kuha on parhaimmillaan paistinpannulla ja savustettuna.
- Heimo: Ahvenet – Percidae
- Samannäköisiä lajeja: ahven, kiiski
- Koko: Tavallisesti 40–70 cm, 0,5–2,5 kg, harvoin yli 10 kg (suurin Suomessa saatu kuha painoi 14,1 kg).
Mikä: Kuha (Sander lucioperca) kuuluu suomalaisten kalalajien aateliin. Tämä messinkikylkinen hämärän saalistaja on maultaan erinomainen ja erityisesti lämpimien vesien aikaan mukava haaste kalastajalle.
Ei tarvitse kuin kävellä lähimmän marketin kalatiskille; siellä huomaa kuhan arvon. Kilohinta on lohtakin kalliimpi. Kyllä siitä kannattaa maksaa, mutta vielä paremmalta maistuu itse pyydetty. Kalastajien iloksi kuhanpyynti on parhaimmillaan keskikesän helteillä.
Näin tunnistat: Kuha kuuluu ahvenkalojen heimoon eli sen suomalaiset serkut ovat ahven ja kiiski. Sitä ei voi oikein sekoittaa muihin lajeihin, ellei sitten kuhanpoikasta kiiskeen.
Kuhalla on tuttu ahvenkalojen tunnusmerkki, kaksi selkäevää, joista etummainen on piikkiruotoinen. Kuhan kylkien yläosassa on kymmenkunta hentoa tummaa poikkijuovaa. Sen terävähampainen suu kertoo petokalasta, ja ahvenkalojen tapaan sen suomupeite on tiukka ja karhea.
Kuhan englanninkielinen nimi pikeperch ja tieteellinen nimi lucioperca tarkoittavat molemmat suomeksi haukiahventa.
Näin lautaselle: Kuha on herkkua monella tavalla laitettuna, mutta parhaimmillaan paistinpannulla. Tässä gourmet-kalastaja, toimittaja Olli Ainolan "Airon kuha", kenttäkeittiöversio "Marskin kuhasta".
Resepti: Airon kuha
Suolalla
ja valkopippurilla maustetut jauhotetut nahalliset kuhafileet
paistetaan muuripohjapannussa. Lautaselle kermaviilillä leikattua
(50/50) piparjuurimajoneesia, tilliä, sitruunalohkoja, höyrytettyjä
kasviksia ja siikliperunoita.Täällä esiintyy: Suomalaiset voivat kehua maailman pohjoisimmilla kuhavesillään - kalaa löytyy aina Tengeliönjärveä ja Kemijärveä myöten. Oulujärven taantunut kuhakanta on sekin saatu uuteen nousuun. Ennen muuta valonarka kuha viihtyy sameissa vesissä, joissa on tarpeeksi elintilaa. Järvien lisäksi kuhaa tavataan pitkin merenrannikkoa.
Nykyisen ennätyskalarekisterin mukaan suurin Suomesta saatu kuha pyydettiin verkolla Lahden Vesijärvestä 13,4-kiloisena.
Tavallinen saaliskala ei ole kovin suuri hanttiin pistäjä. Se tulee piikit pörröllään ja suu ammollaan sovinnolla veneeseen, ellei sitten ylitä parin kilon rajaa. Silloin ollaan jo tositoimissa.
Kuha liikkuu pieninä parvina tai yksittäin. Sitä tavoitellaan vetouistellen ennen muuta kesäkuukausina. Tämän lisäksi suosioon on tullut myös heittokalastus jigillä tai lusikoilla. Kuhaa voi tavoitella myös pilkillä talvisin syvästä vedestä. Vahvimpana valttina pidetään tavallista pystypilkkiä.
Kuhan virallinen alamitta on 37 senttiä, mutta monin paikoin kalastuskunnat ovat nostaneet sen alamitan perustellusti 40 senttiin.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
RAW Fresh Taco ja Meksikolainen mausteseos
Päätin testata tehdä itse tacoja. Olinhan maistellut niitä muutamissa eri mestoissa ja ajattelin samalla yllättää Tiinan positiivisesti hianolla herkulla :)
Pohjana toimii kiinankaalen lehti. Täytteenä kurkkua, tomaattia, punaista ja keltaita paprikaa, herneeversoa, avokaadoa ja tomaattipyrettä.
Kastikkeena toimii cashew pähkinöistä, mausteista tehty massa.
Koristeluun persiljaa ja herneenversoa
Ohje kahteen annokseen
Pohja:
2 kiinankaalen lehteä
Täyte:
½ kurkku
½ punainen paprika
½ keltainen paprika
1 tomaatti tai 4-7 minitomaattia
1 avokaado
6 herneenversoa
2-4 rl tomaattipyrettä
Kastike:
1-2dl cashew pähkinöitä (liotettuja) kuivana, meksikolaista mausteseosta(katso alas)
Mausteet:
ruususuola, chilijauhe, jeera, korianteri,valkosipulijauhe, sipulijauhe, mustapippuri
101. pese ja siisti kiinankaalen lehdet
102. kuutioi kurkku paprikat,tomaatti ja avokaadopieniksi kuutioiksi
103. hienonna herneeversot saksilla
104. täytä kiinankaalen lehdet kuutioilla ja lisää siihen herneeversot ripauta pinnalle yrttisuolaa
105. levitä tomaattipyrettä kuutioidenpäälle tasaiseksi ohueksi matoksi
106. murskaa pähkinät ja lisää joukkoon mausteseosta mielesi mukaan tai mausta mieleiseksesi (esim.suola,chili, jeera , korianteri) lisää vielä 1 ruokalusikallinen vettä massan sekaan että se hiukan notkistuu
levitä massa tomaattipyreen päälle noin 1-2cm kerrokseksi lopuksi koristele mielesi mukaan.
Kaikki tuotteet itse ostan aina luomuna!
Meksikolainen mausteseos:
1 rkl chilijauhetta
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl jeeraa (juustokuminaa)(0,5 rkl ruususuolaa)
rouhittua mustapippuria
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Kiiski - Gymnocephalus cernuus
Kiiski (Gymnocephalus cernuus) on pieni, pohjalla viihtyvä kala. Kiiski syö pääasiassa surviaissääsken toukkia, mutta myös vesikirput, hankajalkaiset ja kalan mäti
kelpaavat. Täysikasvuiset kiisket syövät myös kalanpoikasia.
Täysikasvuinen kiiski on kooltaan 10 ja 300 gramman välillä. Kiisken
hyviä tuntomerkkejä ovat yhteen kasvaneet selkäevät, tylppä kuono,
suuret silmät ja evien pienet pisteet.
Kiisken piikeistä huolimatta petokalat saalistavat sitä. Kiiski soveltuu hyvin syöttikalaksi mateen pyynnissä.
Kiiski lukeutuu samaan ahvenkalojen heimoon kotoisten ahvenen ja kuhan kanssa. Kiisken etummaisessa, piikikkäässä selkäevässä ei ole selvästi erottuvaa mustaa täplää kuten ahvenella. Kiiski viihtyy pohjalla. Kiisken pää on litistynyt. Pään alapuolella on liman täyttämiä kuoppia. Silmät ovat suuret ja sijaitsevat pään selkäpuolella lähellä toisiaan. Kiisken selkäevät ovat kasvaneet yhteen, mutta erottuvat selvästi toisistaan. Ruumiin muoto kaikilla kalalajeilla on perusteiltaan sama, mutta elintavat poikkeavat runsaasti toisistaan. Väriltään kala on selän ja kylkien puolelta vihreä tai hieman ruskea, vatsa on vaaleanharmaa. Kiiski on parvikala ja kiiskiä löytyy melkein koko Suomesta.
Kiisket nousevat kudulle huhti- toukokuussa jäiden lähdön jälkeen. Kutualueet sijaitsevat suhteellisen matalassa.
Kiiskellä ei ole pienen kokonsa vuoksi merkitystä ruokakalana, vaikka sen makua on verrattu jopa kuhaan. Venäläisten mielestä kiiskiliemi on kalakeittojen aatelia. Muualla kiisken käyttö ruokakalana on vähäistä. Kiiskikeitto ei kuitenkaan ole täysin vieras ruoka suomalaisillekaan ja mädin makua pidetään hyvänä. Lientä voidaan käyttää kastikepohjana myös muissa kalaruoissa.
Kansansadussa kiiski on järven pieni kuningas, kenties kruunua muistuttavan selkäevänsä takia. Sanonta "vastarannan kiiski" tarkoittaa henkilöä, joka innokkaasti vastustaa toisten ihmisten ehdotuksia ja mielipiteitä.
Tuntomerkit: Kiiski on pieni, vihertävänruskea ja piikikäs ahventen heimoon kuuluva pohjakala. Se muistuttaa ulkonäöltään hieman kuhaa tai ahventa, mutta eroaa näistä värityksen ja yhteen kasvaneiden selkäevien perusteella. Kiisken piikikkään pään alaosassa on liman täyttämiä kuoppia, ja myös sen ihoa peittää voimakas limakerros.
Esiintyminen ja alkuperä: Kiisken levinneisyysalue käsittää suurimman osan Eurooppaa ja Aasian pohjoisosat. Kiiski puuttuu Pyreneitten ja Apenniinien niemimaalta sekä Skotlannista. Norjassa kiiskeä tavataan maan eteläosien sisävesissä. Suomessa kiiski elää runsaslukuisena hyvin monenlaisissa vesissä. Kiiskiä ei tavata kaikista turverantaisista ja mutapohjaisista lammista, joista hapekkaat kivikko- tai hiekkapohjat puuttuvat. Tästä johtuen kiiski ei runsaslukuisuudestaan huolimatta ole yhtä yleinen kuin ahven. Sen esiintymisen pohjoisraja kulkee Maanselän vedenjakajalla, eli kiiski puuttuu Jäämereen laskevista vesistöistä. Itämeressä kiisken elinalue ulottuu kauemmaksi rannikosta kuin muiden sisävesikalojen. Kiiski hyötyy lievästä rehevöitymisestä, mutta sen lisääntyminen heikkenee rehevöitymisen pahentuessa.
Lisääntyminen: Kiisken kutu alkaa pian jäiden lähdettyä ja sitä kestää pitkälle heinäkuuhun. Kiiski saavuttaa sukukypsyyden 1-3 vuoden iässä, jolloin sen pituus on 6-12 cm. Nopeakasvuiset koiraskalat voivat olla sukukypsiä jo vuodenkin ikäisenä.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Kiisken kasvussa on vaihtelua eri vesien välillä – kyse lienee tarjolla olevan ravinnon sekä kiisken ja muiden samaa ravintoa käyttävien kalojen määrästä. Helsingin edustalla kymmensenttinen kiiski on 2-vuotias, Tuusulanjärvessä 3-4-vuotias, mutta Keski-Suomen vähäravinteisissa vesissä 5-8-vuotias. Kiisken silmät ovat sopeutuneet aistimaan vähäistä valoa, ja kiiski on aktiivisimmillaan hämärässä tai pimeässä.
Kiiskelle kelpaavat ravinnoksi lähes kaikki pohjalta löytyvät eläinkunnan edustajat, myös mäti. Vaikka kiisken on todettu eräissä tutkimuksissa syövän talvisin runsaasti siian mätiä, ei ole varmuutta siitä, pystyykö kiiski heikentämään siika- tai muikkukantoja. Toisaalta esimerkiksi ahven, hauki, kuha ja made käyttävät runsaasti kiiskiä ravinnokseen.
Kalastus ja saaliit: Kiiski ei ole Suomessa varsinaisen kalastuksen kohteena, kuitenkin sen mäti ja kiiskikeitto maistuvat monille. Viime vuosisadan alussa kiisket olivat rahanarvoinen tuote Karjalan kannaksella, josta talvella pyydettyjä, eläviä kaloja vietiin Pietariin asti. Nykyisin runsaat kiiskivaramme saavat olla pääasiallisesti omissa oloissaan – pieni koko ja hankala käsiteltävyys rajoittavat kiisken käyttöä.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Kiiskikannat eivät ole uhattuina, vaikka kovin voimakas rehevöityminen ei ole niille eduksi.
kiiski ruokana: Ei ole pienen kokonsa, piikkisyytensä ja limaisuutensa vuoksi merkityksellinen ruokakalana. Kiiskiä voidaan kuitenkin kalastaa onkimalla pohjan tuntumasta tai pilkkimällä ja viitseliästä perkaajaa voi odottaa varsinainen makuelämys.
Kiisket ovat pieniä kaloja ja onkivälineet tulee valita sen mukaisesti. Koho-onkeen tulee siis valita pieni koukku ja kevyehkö koho, joilla kiiskiä ongitaan. Voi käyttää myös pohjaonkea, mutta kevyillä koho-ongintavälineillä tärppi on ehkä helpompi havaita. Kiiskellä on pieni suu, ja se nappaa syöttiin varovasti.
Kiisken mäti ja kiiskikeitto maistuvat monille, sillä sen vaalea liha on vähintään yhtä maukas kuin sukulaisensa ahvenen tai kuhan. Kiiskikeiton lientä voidaan käyttää kastikepohjana myös muissa kalaruoissa. Viime vuosisadan alussa kiisket olivat rahanarvoinen tuote Karjalan kannaksella, josta talvella pyydettyjä, eläviä kaloja vietiin puutynnyreissä Pietariin asti. Venäjällä kiiskikeitto oli suuri herkku, vaikka Suomessa kiiskeä ei arvostettu.
Mytologia: Kansansadussa kiiski mainitaan järven pieneksi kuninkaaksi, kenties kruunua muistuttavan selkäevänsä takia, mutta kiisken titteliin liittyy tarina, joka on muotoutunut ainakin kahteen versioon jotka selittävät kiisken kuningastittelin kuin limaisuudenkin.
Limaisuuden selittää kisa lohta vastaan:
Kerran kiiski ja lohi löi vetoa kosken alla, että joka ennen on yläpäässä koskea, on voittaja. Lohi lähti edellä, kiiski tarttui lohen häntään kiinni. Kun lohi pääsi koskenniskaan, pyörähti se katsomaan missä kiiski tulee ja huusi: ”Minä olen täällä!”, johon kiiski vastasi ”Mutta minä olen jo täällä!”, ja niin voitti kiiski vedon. Siitä ilossaan se joi itsensä juovuksiin, oksensi ja rypi siinä limassa. Siitä saakka kiiski on ollut niin limanen.
Järven kuninkuuden taas selittää kisa haukea vastaan:
Kiiski haastoi hauen kisaan järven kuninkuudesta ja siitä kalasta tulisi kuningas joka ennättäisi ensin järven toiselle rannalle asti. Hauki uida pyrähti edeltä, mutta kiiski tarttui sitä pyrstöön. Juuri ennen vastarantaa hauki pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen missä asti kiiski menisi, huutaen ”Minä olen täällä!”, jolloin se sattui viskaamaan kiiskeen taakseen järven vastarannalle asti ja siihen kiiski vastasi ”Mutta minä olen jo täällä!”. Kiiskestä niin tuli järven pieni kuningas.
Kiiski oli käsitetty hankalaksi kalaksi (sitä on piikikkyyden ja limaisuuden takia vaikea esim. irrottaa verkoista) jota ei mielellään käytetty ruokana ja sanonta "vastarannan kiiski" tarkoittaa henkilöä, joka hanakasti vastustaa melkein kaikkea.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
Kiisken piikeistä huolimatta petokalat saalistavat sitä. Kiiski soveltuu hyvin syöttikalaksi mateen pyynnissä.
Kiiski lukeutuu samaan ahvenkalojen heimoon kotoisten ahvenen ja kuhan kanssa. Kiisken etummaisessa, piikikkäässä selkäevässä ei ole selvästi erottuvaa mustaa täplää kuten ahvenella. Kiiski viihtyy pohjalla. Kiisken pää on litistynyt. Pään alapuolella on liman täyttämiä kuoppia. Silmät ovat suuret ja sijaitsevat pään selkäpuolella lähellä toisiaan. Kiisken selkäevät ovat kasvaneet yhteen, mutta erottuvat selvästi toisistaan. Ruumiin muoto kaikilla kalalajeilla on perusteiltaan sama, mutta elintavat poikkeavat runsaasti toisistaan. Väriltään kala on selän ja kylkien puolelta vihreä tai hieman ruskea, vatsa on vaaleanharmaa. Kiiski on parvikala ja kiiskiä löytyy melkein koko Suomesta.
Kiisket nousevat kudulle huhti- toukokuussa jäiden lähdön jälkeen. Kutualueet sijaitsevat suhteellisen matalassa.
Kiiskellä ei ole pienen kokonsa vuoksi merkitystä ruokakalana, vaikka sen makua on verrattu jopa kuhaan. Venäläisten mielestä kiiskiliemi on kalakeittojen aatelia. Muualla kiisken käyttö ruokakalana on vähäistä. Kiiskikeitto ei kuitenkaan ole täysin vieras ruoka suomalaisillekaan ja mädin makua pidetään hyvänä. Lientä voidaan käyttää kastikepohjana myös muissa kalaruoissa.
Kansansadussa kiiski on järven pieni kuningas, kenties kruunua muistuttavan selkäevänsä takia. Sanonta "vastarannan kiiski" tarkoittaa henkilöä, joka innokkaasti vastustaa toisten ihmisten ehdotuksia ja mielipiteitä.
Tuntomerkit: Kiiski on pieni, vihertävänruskea ja piikikäs ahventen heimoon kuuluva pohjakala. Se muistuttaa ulkonäöltään hieman kuhaa tai ahventa, mutta eroaa näistä värityksen ja yhteen kasvaneiden selkäevien perusteella. Kiisken piikikkään pään alaosassa on liman täyttämiä kuoppia, ja myös sen ihoa peittää voimakas limakerros.
Esiintyminen ja alkuperä: Kiisken levinneisyysalue käsittää suurimman osan Eurooppaa ja Aasian pohjoisosat. Kiiski puuttuu Pyreneitten ja Apenniinien niemimaalta sekä Skotlannista. Norjassa kiiskeä tavataan maan eteläosien sisävesissä. Suomessa kiiski elää runsaslukuisena hyvin monenlaisissa vesissä. Kiiskiä ei tavata kaikista turverantaisista ja mutapohjaisista lammista, joista hapekkaat kivikko- tai hiekkapohjat puuttuvat. Tästä johtuen kiiski ei runsaslukuisuudestaan huolimatta ole yhtä yleinen kuin ahven. Sen esiintymisen pohjoisraja kulkee Maanselän vedenjakajalla, eli kiiski puuttuu Jäämereen laskevista vesistöistä. Itämeressä kiisken elinalue ulottuu kauemmaksi rannikosta kuin muiden sisävesikalojen. Kiiski hyötyy lievästä rehevöitymisestä, mutta sen lisääntyminen heikkenee rehevöitymisen pahentuessa.
Lisääntyminen: Kiisken kutu alkaa pian jäiden lähdettyä ja sitä kestää pitkälle heinäkuuhun. Kiiski saavuttaa sukukypsyyden 1-3 vuoden iässä, jolloin sen pituus on 6-12 cm. Nopeakasvuiset koiraskalat voivat olla sukukypsiä jo vuodenkin ikäisenä.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Kiisken kasvussa on vaihtelua eri vesien välillä – kyse lienee tarjolla olevan ravinnon sekä kiisken ja muiden samaa ravintoa käyttävien kalojen määrästä. Helsingin edustalla kymmensenttinen kiiski on 2-vuotias, Tuusulanjärvessä 3-4-vuotias, mutta Keski-Suomen vähäravinteisissa vesissä 5-8-vuotias. Kiisken silmät ovat sopeutuneet aistimaan vähäistä valoa, ja kiiski on aktiivisimmillaan hämärässä tai pimeässä.
Kiiskelle kelpaavat ravinnoksi lähes kaikki pohjalta löytyvät eläinkunnan edustajat, myös mäti. Vaikka kiisken on todettu eräissä tutkimuksissa syövän talvisin runsaasti siian mätiä, ei ole varmuutta siitä, pystyykö kiiski heikentämään siika- tai muikkukantoja. Toisaalta esimerkiksi ahven, hauki, kuha ja made käyttävät runsaasti kiiskiä ravinnokseen.
Kalastus ja saaliit: Kiiski ei ole Suomessa varsinaisen kalastuksen kohteena, kuitenkin sen mäti ja kiiskikeitto maistuvat monille. Viime vuosisadan alussa kiisket olivat rahanarvoinen tuote Karjalan kannaksella, josta talvella pyydettyjä, eläviä kaloja vietiin Pietariin asti. Nykyisin runsaat kiiskivaramme saavat olla pääasiallisesti omissa oloissaan – pieni koko ja hankala käsiteltävyys rajoittavat kiisken käyttöä.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Kiiskikannat eivät ole uhattuina, vaikka kovin voimakas rehevöityminen ei ole niille eduksi.
kiiski ruokana: Ei ole pienen kokonsa, piikkisyytensä ja limaisuutensa vuoksi merkityksellinen ruokakalana. Kiiskiä voidaan kuitenkin kalastaa onkimalla pohjan tuntumasta tai pilkkimällä ja viitseliästä perkaajaa voi odottaa varsinainen makuelämys.
Kiisket ovat pieniä kaloja ja onkivälineet tulee valita sen mukaisesti. Koho-onkeen tulee siis valita pieni koukku ja kevyehkö koho, joilla kiiskiä ongitaan. Voi käyttää myös pohjaonkea, mutta kevyillä koho-ongintavälineillä tärppi on ehkä helpompi havaita. Kiiskellä on pieni suu, ja se nappaa syöttiin varovasti.
Kiisken mäti ja kiiskikeitto maistuvat monille, sillä sen vaalea liha on vähintään yhtä maukas kuin sukulaisensa ahvenen tai kuhan. Kiiskikeiton lientä voidaan käyttää kastikepohjana myös muissa kalaruoissa. Viime vuosisadan alussa kiisket olivat rahanarvoinen tuote Karjalan kannaksella, josta talvella pyydettyjä, eläviä kaloja vietiin puutynnyreissä Pietariin asti. Venäjällä kiiskikeitto oli suuri herkku, vaikka Suomessa kiiskeä ei arvostettu.
Mytologia: Kansansadussa kiiski mainitaan järven pieneksi kuninkaaksi, kenties kruunua muistuttavan selkäevänsä takia, mutta kiisken titteliin liittyy tarina, joka on muotoutunut ainakin kahteen versioon jotka selittävät kiisken kuningastittelin kuin limaisuudenkin.
Limaisuuden selittää kisa lohta vastaan:
Kerran kiiski ja lohi löi vetoa kosken alla, että joka ennen on yläpäässä koskea, on voittaja. Lohi lähti edellä, kiiski tarttui lohen häntään kiinni. Kun lohi pääsi koskenniskaan, pyörähti se katsomaan missä kiiski tulee ja huusi: ”Minä olen täällä!”, johon kiiski vastasi ”Mutta minä olen jo täällä!”, ja niin voitti kiiski vedon. Siitä ilossaan se joi itsensä juovuksiin, oksensi ja rypi siinä limassa. Siitä saakka kiiski on ollut niin limanen.
Järven kuninkuuden taas selittää kisa haukea vastaan:
Kiiski haastoi hauen kisaan järven kuninkuudesta ja siitä kalasta tulisi kuningas joka ennättäisi ensin järven toiselle rannalle asti. Hauki uida pyrähti edeltä, mutta kiiski tarttui sitä pyrstöön. Juuri ennen vastarantaa hauki pysähtyi ja kääntyi katsomaan taakseen missä asti kiiski menisi, huutaen ”Minä olen täällä!”, jolloin se sattui viskaamaan kiiskeen taakseen järven vastarannalle asti ja siihen kiiski vastasi ”Mutta minä olen jo täällä!”. Kiiskestä niin tuli järven pieni kuningas.
Kiiski oli käsitetty hankalaksi kalaksi (sitä on piikikkyyden ja limaisuuden takia vaikea esim. irrottaa verkoista) jota ei mielellään käytetty ruokana ja sanonta "vastarannan kiiski" tarkoittaa henkilöä, joka hanakasti vastustaa melkein kaikkea.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
lauantai 30. elokuuta 2014
Kilohaili - Sprattus sprattus
Kilohaili (Sprattus sprattus) on hyvin paljon silakkaa ja hieman muikkua muistuttava sillien heimon kalalaji.
Se on hieman silakkaa pienempi (12–15 cm) ja viihtyy suolaisemmissa ja
lämpimämmissä vesissä kuin silakka. Kaikkein vähäsuolaisimmista Itämeren osista, kuten jokisuista ja Perämeren pohjukasta, kilohailiparvia ei tavata. Toisaalta levinneisyys ulottuu etelässä Välimereen ja Mustaanmereen asti.
Säilyke- ja maustekalana käytetty kilohaili sopii myös halsteriin.
Mikä: "Hailii happamii, Kymen mamman tappamii", Ainakin vanhempi väki muistaa tämän hitin, joka kertoo silakan pienemmästä serkusta, kilohailista.
Tavallinen ruoanlaittaja erottaa kilohailin silakasta lähinnä kalakaupan tiskillä - ja sielläkin ne saattavat olla sekaisin. Kilohaili on Kymen maakuntakala ja kuuluu sillikalojen heimoon. Silakan ja kilohailin lisäksi Suomen vesiltä on tavattu satunnaisesti pilkkusilliä, täpläsilliä ja sardellia.
Näin tunnistat: Sana kilohaili tarkoitti vanhassa suomessa pientä kalaa. Viroksi kilohaili on kilu ja venäjäksi ja puolaksi kilka. Ruotsinkieliset nimet vassbuk (terävävatsa) ja skarpsill (teräväsilli) antavat viitettä kalan tunnusmerkeistä.
Kilohailin erottaa parhaiten silakasta vetämällä sormella pitkin vatsaa. Kalan takasuomut muodostavat terävän vatsaharjanteen, joka silakalta puuttuu. Toinen suhteellisen helppo tunnumerkki on, että kilohaililla selkä ja vatsaevät ovat samalla tasolla, kun taas silakalla vatsaevä on selvästi selkäevän takana. Kilohaili jää myös serkkuaan pienemmäksi, tavallisesti alle 15-senttiseksi. Kilohaili kutee ulapalla pinnassa veden ollessa 6-12-astetta. Jotta mäti kelluisi, siihen vaaditaan yli kuuden promille suolapitoisuus. Näin laji kutee enimmäkseen Suomen aluevesirajojen eteläpuolella. Suurin 2000-luvun kilohaili on 15,6 senttiä pitkä ja se troolattiin Porin pohjanlahdesta.
Täällä esiintyy: Kilohaili viihtyy suolaisissa vesissä ja Itämerenaltaan lisäksi sen levinneisyys yltää Atlantin itärannikolta Välimerelle ja Mustallemerelle. Meillä kilohaili viihtyy kuitenkin huonosti Merenkurkussa ja Perämerellä. Kala viettää koko ikänsä ulappaveillä suurissa parvissa. Lämpimän veden aikaan kilohailit elävät lähellä pintaa, talvella ne painuvat jopa sadan metrin syvyyteen.
Kilohailin pääravintoa on eläinplankton - erityisesti hankajälkaäyriäiset ja vesikirput. Silakka kilpailee hilin kanssa samasta ravinnosta. Tavallisesti toinen näistä lajeista on selvästi niskan päällä.
Kilohailisaaliistamme suurin osa pyydetään troolaamalla. Verkkoja käytettäessä silmäkoon tulee olla 12-13 milliä.
Näin lautaselle: Kymenlaakson maakuntakala kilohaili on hyvä, silakkaa rasvaisempi kala, jota käytetään niin säilyke- kuin maustekalana, mutta tuoreena se kuuluu myös halsteriin. Yksinkertaisuus on sen valmistamisessa valttia. Tässä Kotkan Maretariumin toimitusjohtajan Sari Saukkosen Kilohailit halstrattuna:
Huuhtele ja kuivaa peratut kilohailit. Lisää suolaa ja anna olla kylmässä pari tuntia. Voitele halsteri ruokaöljyllä ja lado kilohailit halsteriin limittäin. Paista kuumalla hiilloksella noin kolme minuuttia molemmin puolin. Tämä on aitoa kymenlaaksolaista perusruokaa. Tarjoile heti!
Kirjoittaja on Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (SKES) puheenjohtaja.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
Säilyke- ja maustekalana käytetty kilohaili sopii myös halsteriin.
Mikä: "Hailii happamii, Kymen mamman tappamii", Ainakin vanhempi väki muistaa tämän hitin, joka kertoo silakan pienemmästä serkusta, kilohailista.
Tavallinen ruoanlaittaja erottaa kilohailin silakasta lähinnä kalakaupan tiskillä - ja sielläkin ne saattavat olla sekaisin. Kilohaili on Kymen maakuntakala ja kuuluu sillikalojen heimoon. Silakan ja kilohailin lisäksi Suomen vesiltä on tavattu satunnaisesti pilkkusilliä, täpläsilliä ja sardellia.
Näin tunnistat: Sana kilohaili tarkoitti vanhassa suomessa pientä kalaa. Viroksi kilohaili on kilu ja venäjäksi ja puolaksi kilka. Ruotsinkieliset nimet vassbuk (terävävatsa) ja skarpsill (teräväsilli) antavat viitettä kalan tunnusmerkeistä.
Kilohailin erottaa parhaiten silakasta vetämällä sormella pitkin vatsaa. Kalan takasuomut muodostavat terävän vatsaharjanteen, joka silakalta puuttuu. Toinen suhteellisen helppo tunnumerkki on, että kilohaililla selkä ja vatsaevät ovat samalla tasolla, kun taas silakalla vatsaevä on selvästi selkäevän takana. Kilohaili jää myös serkkuaan pienemmäksi, tavallisesti alle 15-senttiseksi. Kilohaili kutee ulapalla pinnassa veden ollessa 6-12-astetta. Jotta mäti kelluisi, siihen vaaditaan yli kuuden promille suolapitoisuus. Näin laji kutee enimmäkseen Suomen aluevesirajojen eteläpuolella. Suurin 2000-luvun kilohaili on 15,6 senttiä pitkä ja se troolattiin Porin pohjanlahdesta.
Täällä esiintyy: Kilohaili viihtyy suolaisissa vesissä ja Itämerenaltaan lisäksi sen levinneisyys yltää Atlantin itärannikolta Välimerelle ja Mustallemerelle. Meillä kilohaili viihtyy kuitenkin huonosti Merenkurkussa ja Perämerellä. Kala viettää koko ikänsä ulappaveillä suurissa parvissa. Lämpimän veden aikaan kilohailit elävät lähellä pintaa, talvella ne painuvat jopa sadan metrin syvyyteen.
Kilohailin pääravintoa on eläinplankton - erityisesti hankajälkaäyriäiset ja vesikirput. Silakka kilpailee hilin kanssa samasta ravinnosta. Tavallisesti toinen näistä lajeista on selvästi niskan päällä.
Kilohailisaaliistamme suurin osa pyydetään troolaamalla. Verkkoja käytettäessä silmäkoon tulee olla 12-13 milliä.
Näin lautaselle: Kymenlaakson maakuntakala kilohaili on hyvä, silakkaa rasvaisempi kala, jota käytetään niin säilyke- kuin maustekalana, mutta tuoreena se kuuluu myös halsteriin. Yksinkertaisuus on sen valmistamisessa valttia. Tässä Kotkan Maretariumin toimitusjohtajan Sari Saukkosen Kilohailit halstrattuna:
Huuhtele ja kuivaa peratut kilohailit. Lisää suolaa ja anna olla kylmässä pari tuntia. Voitele halsteri ruokaöljyllä ja lado kilohailit halsteriin limittäin. Paista kuumalla hiilloksella noin kolme minuuttia molemmin puolin. Tämä on aitoa kymenlaaksolaista perusruokaa. Tarjoile heti!
Kirjoittaja on Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (SKES) puheenjohtaja.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)