Härkäsimppua saadaan verkoilla muun muassa siikaa pyydettäessä. Härkäsimpun maukkaan mädin väri voi vaihdella ilmeisesti emokalan ravinnosta riippuen. Härkäsimppu kutee joulun aikoihin.
Härkäsimpun laajempi levinneisyysalue on arktisissa rannikkovesissä ja jokisuissa Pohjois-Venäjällä, Alaskassa, Kanadassa ja Grönlannissa. Itämeren ja Pohjolan järvien esiintymiä pidetään jääkauden loppuvaiheen relikteinä. Järvipopulaatioita on myös Kanadan arktisilla saarilla.
Härkäsimpun mäti on herkkua.
- Heimo: Simput – Cottidae
- Samannäköisiä lajeja: isosimppu, kirjoeväsimppu, kivisimppu, piikkisimppu
- Koko: Järvissä 9–15 cm, merialueella 20–30 cm.
Mikä: Simput eivät ole kauneudella pilattuja kaloja, eikä poikkeusta tee myöskään härkäsimppu. Se poikkeaa lajitovereistaan kuitenkin yhdessä suhteessa; se on ainoa syötävä simppumme ja kalan mätiä pidetään jopa herkullisena.
Suomen vesissä uiskentelee viisi simppukalalajia. Ne ovat kivisimppu, piikkisimppu, isosimppu, kirjoeväsimppu ja härkäsimppu. Simput ovat erityisesti talvisin verkkokalastajan riesa, kun näitä piikkisiä ja isopäisiä kaloja saa kohmeisin käsin irrotella verkosta.
Näin tunnistat: Simppukaloista ei voi erehtyä, korkeintaan ne voi sekoittaa keskenään. Härkäsimpulla on kuitenkin selvä tunnusmerkki päässään, neljä sarvea tai kruunu - ihan miten vain. Tosin järvissä eläviltä yksilöiltä nämä sarvet puuttuvat ja silloin on vaara erehtyä luulemaan kalaansa kivi- tai kirjoeväsimpuksi.
Härkäsimpun pää on kuitenkin kaikista suurin ja suukin on suuri. Myös rintaevät ovat huomattavan mittavat. Vielä yksi tuntomerkki erottaa härkäsimpun edellisistä: etukannen piikki on härkäsimpulla suora, serkuilla ylöspäin käyrä.
Täällä esiintyy: Härkäsimppu on Suomessa ns. reliktilaji. Se eli viimeisen jääkauden loppuvaiheissa Vienanmereen laskevassa jääjärvisysteemissä. Näin ollen merialueiden härkäsimput polveutuisivat sisävesimuodosta, eikä päinvastoin.
Merenrannikon lisäksi härkäsimppu elelee Keski-Suomen syvissä järvivesissä. Itämeressä laji viihtyy vain sen pohjoisosissa. Simpun ruokalistalle kuuluvat pohjan tuntumassa elävät äyriäiset ja pikkukalat.
Simppukalojen tapaan härkäsimpultakin puuttuu uimarakko. Se ei tarvitse sitä, koska se köllöttelee suurimman osan ajastaan pohjassa. Kesällä härkäsimppua ei juuri tavoita, koska se elää syvissä ja viileissä vesissä. Talvella kalat kuitenkin siirtyvät matalampiin vesiin, jossa kutukin tapahtuu. Lisääntymisaika on joulu-helmikuussa hiekka- ja liejupohjilla 10-20 metrin syvyydessä.
Suomen suurin härkäsimppu troolattiin Uudenkaupungin edustalta 1999, ja se painoi 1,3 kiloa. Tavallisesti merikalat ovatkin selvästi järviä asuttavia sukulaisiaan suurempia.
Näin lautaselle: Härkäsimppua ei käytännössä pyydetä, mutta sitä tulee verkolla, pilkillä ja troolilla paljon siitä huolimatta. Kalan mätiä pidetään kuitenkin herkullisena ja sen erikoisuutena on, että osalla naaraista mätimunat ovat oranssin- tai viininpunaisia, osalla kirkkaan vihreitä.
Saaristolaiset tekivät aikoinaan härkäsimpun pyrstölihasta soppaa. Härkäsimppua on voimakkaan makuisen lihansa vuoksi käytetty myös kalaliemen lähteenä. Maukas kalaliemi syntyy seuraavalla tavalla:
Poista liemikaloista (1,5 kg) kidukset ja huuhdo veri pois. Kattilaan 2 litraa vettä ja 3 desiä valkoviiniä ja kalat kiehumaan. Sekaan sopii purjon valkoinen osa, sipulia, sellerinvartta, fenkolia, persiljaa, timjamia, mustapippuria ja sitruunamehua. Anna kiehua parikymmentä minuuttia ja siivilöi pinnalle syntynyt vaahto pois. Lisää suolaa sopiva määrä. Kalat ovat luovuttaneet makunsa liemeen ja joutavat pois. Mitä pidempään kiehutat, sitä voimakkaamman maun saat liemeen.
Kirjoittaja on Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (SKES) puheenjohtaja.
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti