Vimpa on eurooppalainen kala, jonka levinneisyys rajoittuu maanosan itäosaan. Esiintymisalue ulottuu Elbestä ja Tonavasta Kaspianmereen lännestä laskeviin jokiin. Itämeren, Kaspianmeren ja Mustanmeren vimpakannat ovat toisistaan erillään, ja Kaspianmeren vimpa luetaankin omaksi alalajikseen. Suomessa vimpa nousee satunnaisesti Perämereenkin laskeviin jokiin, mutta sen vakiintunut levinneisyys ulottuu Isojokeen saakka. Jokien patoaminen rajoittaa sen nousua useisiin jokiin.
Vimpa kasvaa korkeintaan 40 senttimetrin pituiseksi ja kilon painoiseksi. Kutuasussa koiraan selkäpuoli on tumman siniharmaa ja vatsa kellertävä. Vimman erottaa lahnasta sen turpeasta nokkamaisesta yläleuasta. Muita vimpaa jonkin verran muistuttavia suomalaisia kalalajeja ovat seipi, siika, sorva, särki, säyne, toutain ja turpa.
Vimpa on aiemmin ollut Suomessa silmälläpidettävä laji, mutta runsastumisen myötä sen luokitus on muutettu vuonna 2010[2]. Kanta romahti 1900-luvun jälkipuolella vesien saastumisen ja jokien patoamisen takia. Esimerkiksi Vantaanjoessa sen elpymiseen ovat vaikuttaneet joen puhdistuminen ja Vanhankaupunginkoskeen tehdyt muutokset. Siellä kutevia vimpoja on useita tuhansia.
Harvinainen vimpa on maukkaimmillaan graavattuna.
- Heimo: Särkikalat – Cyprinidae
- Samannäköisiä lajeja: seipi, siika, sorva, särki, säyne, toutain, turpa
- Koko: 25–35 cm, harvoin yli 2 kg.
Tuntomerkit: Kuonomainen, alaleukaa pidempi yläleuka erottaa vimman muista lahnan ja pasurin kaltaisista litteähköistä särkikaloista. Kuonon alapuolinen suu on puolikuunmuotoinen, ja huulet ovat turpeat. Kylkiviivasuomuja on noin 57-63. Peräevässä yleensä 20-24 eväruotoa. Selän keskilinjassa on kölimäinen harjanne selkäevän takana. Kyljet ovat hopeanhohtoiset ja vatsa vaalea, mutta kutuaikana koiraan vatsapuoli on punakeltainen ja kyljet tumman siniharmaat tai noenmustat.
Esiintyminen ja alkuperä: Vimpa on monimuotoinen laji, josta erotetaan kolme alalajia. Meillä tavattava alalaji V. vimba vimba, jonka levinneisyysalue ulottuu Itämereltä Mustallemerelle, elää sekä murtovedessä että sisävesipopulaatioina. Sen läntisimmät esiintymät ovat Pohjanmereen laskevissa Saksan joissa. Suomessa vimpa on vaelluskala, joka viettää suurimman osan elämästään meressä, mutta nousee kutemaan jokien alaosien koskipaikkoihin. Sitä esiintyy Suomenlahdessa, Saaristomerellä ja Pohjanlahdessa Vaasan korkeudelle asti. Vimpa liikkuu yleensä parvina rannikon tuntumassa. Vimpat vaeltelevat rannikon tuntumassa parvina syöden pohjaeläimiä, kuten liejusimpukkaa, matoja ja katkoja. Aikuiset, yli kahdeksanvuotiaat vimpat nousevat keväällä jokiin kuteakseen koskipaikoissa toukokuun lopulla ja toiseen otteeseen kesäkuussa. Kuteneet kalat ja poikaset laskeutuvat kesän mittaan jokisuistoihin ja siirtyvät sitten ulommas.
Tunnetuimpia vimpajokiamme ovat olleet Karjaan-, Kiskon-, Paimion- ja Porvoonjoki sekä Kotkan itäpuoliset joet, mutta myös Selkämereen laskevissa joissa on ollut vimpakantoja. Kutujokien patoaminen kuitenkin romahdutti monet vimpakannat ja hävitti tyystin joitakin niistä. Nyt vimpakantamme näyttävät vähitellen elpyvän ja laji arvioitiin viime vuonna elinvoimaiseksi.
Vimpaa voi tavoitella onkimalla pohjasta samaan tapaan kuin lahnanpyynnissä. Vimpa saattaa iskeä myös pieneen lippaan, jigiin tai perhoon.
Lisääntyminen: Ensi kertaa kutevat vimmat ovat noin 25 cm pituisia ja 7-8-vuotiaita. Aikuiset hakeutuvat jokisuihin ja jokiin toukokuussa odottelemaan kutupaikkojen lähellä veden lämpenemistä ja sukusolujen kypsymistä. Ne myös käyvät puhdistamassa kutupaikan kiviä liejusta ja kasveista sekä pöyhivät pohjaa. Kutupaikat ovat nopeavirtaisia ja matalia kohtia joen särkissä tai koskissa. Vimpa kutee kivialustalle, mieluiten pienille kiville tai karkealle soralle. Kutu alkaa veden lämmettyä 13-14 ºC:een. Kutuaika voi ulottua juhannukseen asti, ja siinä on kaksi tai kolme erillistä jaksoa. Jaksoittainen kutu on osaltaan sopeutumaa joen vedenkorkeuden vaihteluihin. Poikaset kuoriutuvat noin viikon kuluttua ja piileskelevät vielä pohjasoran sisällä muutaman päivän ennen liikkeellelähtöään. Parin viikon ikäisinä ne pyrkivät uimaan parvina vastavirtaan, levittäytyen sopiville kasvupaikoille. Poikaset voivat matkallaan jopa hyppiä esteiden yli. Laskeutuminen mereen alkanee meillä loppukesällä tai syksyllä.
Ravinto, kasvu ja vaellukset: Vimman pääasiallista ravintoa ovat katkat, pienet kotilot, simpukoista varsinkin liejusimpukka sekä hyönteistoukat. Vimpa voi kasvaa 30-45 cm mittaiseksi ja elää ainakin 15-vuotiaaksi. Sen enimmäispaino on 1,0-1,4 kg.
Virossa on merkinnöillä todettu, että aikuiset vimmat pyrkivät palaamaan kotijokeensa kudulle. Latviassa on havaittu vimman nousseen joessa jopa 600 kilometrin matkan. Meillä vaellusmatkat ovat olleet melko lyhyitä. Kutuvaelluksella vimpa voi esteitä ylittääkseen hypätä yli metrin korkeudelle vedestä.
Kalastus ja saaliit: Vimpaa pyydystettiin aiemmin kudulta haaveilla ja rokastaen huomattavia määriä ainakin Paimion-, Karjaan- ja Porvoonjoesta sekä talvisin verkoilla Porin edustalta, ja se oli varsin arvostettu ruokakala. Nykyään vimman kutupyyntiä ei meillä harjoiteta. Sitä saadaan pieniä määriä lähinnä talvisen kuhanpyynnin sivusaaliina, jolla ei ole markkina-arvoa. Saalistietoja ei tilastoida.
Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Vimpakannat romahtivat 1900-luvun jälkipuoliskon aikana koko Itämeren piirissä. Jokien patoaminen ja rakentaminen voimatalouskäyttöön hävittivät Suomessakin vimman kutupaikkoja ja poikasalueita. Myös vesien likaantumisella ja liiallisella kalastuksella on voinut olla osuutta taantumaan. Lajin elvyttämiseksi ei Suomessa ole tehty paljonkaan. Vimman kutujokia on jäljellä alle 30. Viime vuosina sen nousumahdollisuudet eräisiin jokiin ovat parantuneet patojen purkamisen ja kalateiden ansiosta, ja paikoin kannat näyttävät runsastuneen. Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa vimpa luokiteltiinkin elinvoimaiseksi.
Näin lautaselle: Ruokakalana vimpa on parhaimmillaan talvella, jolloin sen liha on rasvaisinta. Vimpaa voi valmistaa monella tavalla: Virossa sitä myydään keväisin savustettuna ja venäläiset syövät sitä suolattuna ja ilmakuivattuna. Paras tulos tulee kuitenkin tällä reseptillä:
Sintti-Jussin graavivimpa
Suomusta ja leikkaa irti verestetyn kalan selkäfileet. Ripottele fileiden päälle merisuolaa ja hiukan sokeria ja laita palat tiiviiseen kääreeseen jääkaappiin yön yli. Leikkaa fileistä ohuita siivuja, lado niiden päälle tuoretta tilliä ja ripottele mustapippuria. Kun maistat tätä voileivän päällä, saatat hyvinkin innostua vimpan pyynnistä!
lähde:wikipedia,ahven.net,iltalehti.fi,skes.fi,luontoportti.fi,reseptivihko.net,lapinkalatalouskeskus.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti