Kampela (Platichthys flesus) on litteä kala,
jonka vatsa on useimmiten vasemmalla kyljellä ja selkä (silmät)
oikealla kyljellä. Kampela elää meri- ja murtovedessä yleensä mutaisella
merenpohjalla enintään noin 50 metrin syvyydessä. Suomessa sitä
tavataan eniten Porin ja Porvoon välisellä merialueella, mutta myös Utsjoen Pulmankijärvessä. Itämeressä elää myös kolme muuta kampelalajia: hieta-, puna- ja piikkikampela.
Kampela on parhaimmillaan loppukesästä ja alkusyksystä, kun se on syönyt itsensä pulskaksi.
Mökkijärvestä voi tarttua haaviin monenlaisia kaloja. Tässä sarjassa esitellään Suomen tuttuja ja tuntemattomia kaloja ja kerrotaan, kuinka ne kannattaa valmistaa lautaselle.
Mikä: Lituskainen kampela on yleinen merenrannikkojen pohja-asukas, joka on ruokakalana parhaimmillaan juuri loppukesästä. Kampelaa kutsutaankin myös maariankalaksi.
Oikeastaan kotoinen kampelamme on pieni kala, ainakin jos sitä vertaa sukulaiseensa ruijanpallakseen (Hippoglossus hippoglossus). Kun kampela hätyyttelee parhaimmillaan meillä kilon rajaa, niin Atlantin serkku kasvaa jopa kolmimetriseksi ja yli 300-kiloiseksi.
Suomen vesillä tavataan neljää eri lajia, joista tavallinen kampela on yleisin. Muut ovat piikkikampela sekä satunnaislajit punakampela ja hietakampela.
Näin tunnistat: Eipä sellaista ihmettä tapahdu, että kampelan sekoittaisi jonkun toisen lahkon kaloihin. Sen lituskainen ja epäsymmetrinen muoto poikkeaa selvästi muista eväkkäistämme, ja silmät sijaitsevat samalla kyljellä. Kaikki kampelalajimme kuuluvat oikeasilmäkampeloiden heimoon, eli silmät ovat oikealla kyljellä. Tosin tuntomerkki ei ole täysin pätevä, sillä neljännes kampeloista on vasensilmäisiä.
Kampelan selkäpuoli on ruskea ja alaspäin oleva kylki valkoinen, joskin siihen muodostuu enemmän tai vähemmän tummaa pigmenttiä. Osalla kampeloista on yläpuolisella kyljellä myös punaisia täpliä.
Näin lautaselle: Kampela on ruokakalana parhaimmillaan loppukesästä ja alkusyksystä, jolloin se on syönyt itsensä pulskaksi kudun jäljiltä. Sitä valmistetaan mm. savustamalla ja paistamalla. Helsingin kaupungin kalastuspäällikkö Matti Mielonen neuvoo, miten kampela onnistuu helposti ja makoisasti uunissa:
Uunikampela
- Voitele uunipannu öljyllä tai voilla ja asettele kalat pannulle.
- Viipaloi puolikas sitruunaa mukaan ja vielä tuoreita tillinoksia ja persiljaa makua antamaan.
- Peitä pannu foliolla ja kypsennä puolen tunnin ajan ateria valmiiksi parinsadan asteen lämmössä uunin alimmalla tasolla.
- Saosta pannulle kertynyt liemi vehnäjauholla kastikkeeksi ja mausta se hienoksi hakatulla keitetyllä kananmunalla.
Täällä esiintyy: Kampela asuttaa koko merenrannikkoa, joskin vähenee Porin pohjoispuolella ja Porvoon itäpuolella. Jäämeren kampelat nousevat myös Tenojokeen ja aina Pulmankijärveen asti, mutta lisääntyminen ei makeassa vedessä onnistu.
Jo muotokin kertoo, että kampelat viihtyvät pohjassa. Ne kätkeytyvät erottumattomasti pohjahiekan tai -liejun sekaan. Kameleonttimaisesti ne pystyvät muuttamaan värityksensä tummuusastetta alustan mukaan.
Vuosituhannen suurin kampela verkotettiin Kemiöstä Saaristomereltä, ja se painoi 1,06 kiloa. Kampela ui isosilmäisiin verkkoihin, mutta tarttuu myös kalanpalalla syötitettyyn onkeen ja pilkkiin.
Kirjoittaja on Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (SKES) puheenjohtaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti